Inventure keräsi ennätyspotin

Varhaisen vaiheen teknologiayhtiöihin sijoittavan Inventuren perustaja Sami Lampinen tiimeineen onnistui keräämään ennätysajassa Suomen suurimman venture capital -rahaston, 110 miljoonan euron Inventure III:n. Lampisen mukaan sijoituskohteiksi on tarjolla monia kansainvälisestikin kiinnostavia yrityksiä. Hänellä on kuitenkin yksi toive suomalaisille startupeille: lisätkää vauhtia toimeenpanovaiheeseen.

Vuonna 2005 perustettu Inventure on tehnyt suomalaisen varainkeruun historiaa ja näyttänyt mallia siinä, miten tuumasta päästään toimeen. Ensimmäisen Inventure-rahaston kerääminen kesti liki kaksi vuotta, ja vuonna 2007 koossa oli 40 miljoonaa euroa. 70 miljoonan euron Inventure II saatiin pystyyn 2013 jo reilussa vuodessa. Viime vuonna rikottiin ennätyksiä, kun Inventure III houkutteli sijoittajien varoja 110 miljoonaa euroa alle vuodessa.

Lampinen on iloinen siitä, että joka kierroksella mukaan on saatu uusia institutionaalisia sijoittajia. Tesi on sijoittanut Inventuren rahastoihin alusta asti.

”Meillä on Tesin kanssa vahvat yhteiset intressit suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan kehittämiseksi. Olemme kuluneiden 12 vuoden ajan yhdessä sparrailleet paljon sitä, missä venture capital -markkinat menevät meillä ja muualla. Etsimme myös yhdessä keinoja kansainvälistä osaamisen, kanssasijoittajien ja ylipäätään pääomien saamiseksi Suomeen”, Lampinen kertoo.

Meillä on Tesin kanssa vahvat yhteiset intressit suomalai­sen pääomasijoitus­markkinan kehittä­miseksi.

Tesin rahastotiimin sijoitusjohtajan Tapio Passisen mukaan Inventuren keräämien rahastojen koko on merkittävä saavutus eurooppalaisellakin tasolla. Inventure III on ensimmäinen suomalainen yli 100 miljoonan euron venture capital -rahasto yli 15 vuoteen.

”Vaikka venture capital -markkina on piristynyt huomattavasti IT-kuplan puhkeamisesta jälkeisestä ajasta, ei varojenkeruu ole edelleenkään Euroopassa helppoa. Inventuren onnistuminen kertoo sijoittajien luottamuksesta tiimiä kohtaan. Meidät Inventure on vakuuttanut laaja-alaisella näkemyksellään markkinoiden kehityksestä. Heillä on lisäksi aito halu ja kyky kehittää sijoituskohteinaan olevia yrityksiä”, Passinen sanoo.

RAHOITUSKIERROSTEN SUUNNITTELU AIKAISTUU. Ison Venture Capital -rahaston kerääminen on hyvä uutinen suomalaisen varhaisen vaiheen teknologiayrityksille. Tesin sijoituspäällikkö Petteri Laakso kertoo, että kotimaisen venture capital -markkinan haasteena on historiallisesti ollut pääomien houkutteleminen rahastoihin, mikä on näkynyt rahastojen pienuutena.

”Kun rahasto on suurempi, Inventure voi jatkorahoittaa yrityksiä aiempaa pidempään. Kohdeyritykset saavat vakautta yrityksen kehittämiseen ja sijoittajat saavat mahdollisuuden kasvattaa tuottojaan” , Laakso selvittää.

Inventure rahoittaa yhtiöiden kasvua jopa 5–10 miljoonan euron pääomasijoituksilla. Toisaalta se jatkaa kuitenkin edelleen myös aikaisen siemenvaiheen sijoittamista, jolloin puhutaan 200–500 000 euron investoinneista.

Inventure III houkutteli sijoittajien varoja 110 miljoonaa euroa.

”Meille on tärkeää, että Suomeen saadaan aikaan toimiva kasvurahoitusputki. Rahoituskierrosten sparraus ja ajattelu on tärkeää aloittaa jo yrityksen seed-vaiheessa, eikä vasta, kun rahoituskierros on ajankohtainen. Myös kanssasijoittajamme odottavat, että meillä on jatkuva näkymä uusiin, kehittyviin tähtiyrityksiin”, Lampinen muistuttaa.

Uusia tähtiä Inventure kartoittaa muun muassa laajojen, eri markkinoiden tai kaupunkien startup-ekosysteemejä selvittävien tutkimusten avulla.

TULEEKO HILJAA AINA HYVÄÄ? Inventuren toimintafilosofiaan kuuluu vahvasti kansainvälisyys. Yhtiö haluaa visionsa mukaisesti auttaa pohjoismaisia ja baltialaisia startupeja kehittymään globaaleiksi supertähdiksi. Tässä onnistuakseen myös Inventurella itsellään on vahvasti kansainvälinen 10 hengen tiimi, joka toimii Helsingin lisäksi Tukholmassa ja Shanghaissa.

”Haluamme tehdä kansainvälisten menestystarinoiden luomisesta yrittäjille helpompaa ja nopeampaa. Laajan kokemuksemme ansiosta voimme auttaa tiimien kansainvälistymisessä, mutta ennen kaikkea ison tarinan rohkeassa rakentamisessa”, 20 vuotta teknologiayritysten rahoituksen parissa toiminut Lampinen toteaa.

Näyttöjä Inventurella on useita. Viime vuonna Inventure irtautui unen mittaamiseen erikoistuneesta Bedditista, joka myytiin Applelle. Myös autojen ohjelmistoihin erikoistunut Rightware sai uuden omistajan Thundersoftista. Lisäksi Inventure toteutti merkittävät jatkorahoituskierrokset taipuvia kosketusnäyttöjä valmistavassa Canatussa ja geenitestaamista uudistavassa Blueprint Geneticsissa.

”Pääomasijoittajan tehtävänä on tuoda ennen kaikkea vauhtia yrityksen toimintaan. Suomalaiset startupit ovat monessa asiassa maailman kärkeä, mutta toimenpanovaiheen sykliä voisimme selvästi vauhdittaa. Monissa kansainvälisissä yrityksissä esimerkiksi rakennetaan markkinointia ja kehitetään yritystä laveasti jo tuotekehitysvaiheessa”, Lampinen sanoo ja jatkaa:

”Suomessa törmää edelleen usein ajatukseen, että hiljaa hyvää tulee. Verkkaisen lähestymisen kääntöpuolena kuitenkin on, että epäonnistumisetkin tulevat eteen hitaasti”, Lampinen muistuttaa.

Inventuren perustaja Sami Lampinen näkee pääomasijoittajan tehtäväksi erityisesti yrityksen kehityksen vauhdittamisen.

VASTUULLISUUS PUNNITAAN EPÄONNISTUMISISSA. Inventuren vuoden 2018 suunnitelmissa on tehdä kolme–neljä merkittävää irtautumista, viisi jatkorahoituskierrosta ja kymmenen uutta sijoitusta. Vahva kansainvälinen suuntautuminen saattaa herättää kysymyksen, myydäänkö tässä pala palalta suomalaista osaamista kansainvälisille jäteille. Miten on?

”Meille on erityisen tärkeää löytää irtaantumisiin oikeat kumppanit, jotka pystyvät auttamaan tiimiä kasvussa. Monesti kyseeseen tulevat suuret kansainväliset teknologiayritykset. Kokemuksemme mukaan tämä on ollut pääasiallisesti positiivinen asia Suomen kannalta: yritykset ovat pystyneet työllistämään lisää Suomessa ja saamaan myös lisää kansainvälistä osaamista.”

Vastuullisuus korostuu exitien lisäksi myös sijoituskohteiden valinnassa. Inventuren portfoliosta löytyy esimerkiksi Beiz, joka kehittää interaktiivisia opetuspelejä lapsille sekä joogan joka olohuoneeseen tuova Yogaia. Canatu ja Wirepas edistävät puolestaan ratkaisuillaan energian ja materiaalien tehokasta käyttöä.

”Tesi on tuonut meille ammattimaisen sijoittajan näkemystä hallinnolliseen toimintaamme. Saamme säännöllisesti yhteyshenkilöiltämme ohjeistusta vastuullisuusasioista ja toki myös tiettyjä vaatimuksia raportointiin liittyen. Tätä osaamista siirrämme puolestaan eteenpäin yrityksiimme, joita kannustamme vastuulliseen päätöksentekoon”, Lampinen sanoo.

Vastuullisuutta tarvitaan hänen mukaansa kuitenkin erityisesti, kun kaikki ei menekään putkeen.

”Startup-maailmaan kuuluvat myös epäonnistumiset. Vastuullisuutta on hoitaa niissäkin tilanteissa asiat kunnolla loppuun esimerkiksi verottajan ja velkojien suuntaan. Myös yrittäjistä pitää muistaa huolehtia ja välttää leimaamista. Olenkin sanonut, että kun asiat hoidetaan kunnolla, konkurssikin on vain kokemus”, Lampinen päättää.

INVENTURE
  • Perustettu 2005.
  • Toiminta-ajatus: Sijoittaa pohjoismaisiin ja baltialaisiin innovatiivisiin ja nopeasti kasvaviin varhaisen kehitysvaiheen teknologiayrityksiin, ja tehdä niistä globaaleja menestystarinoita.
  • Portfolio: 38 yritystä.
  • Sijoittajina rahastoissa: Tesin lisäksi muiden muassa Elo, Euroopan investointirahasto EIF, Kasvurahastojen Rahasto, Ilmarinen, Nordea Henkivakuutus, Sandvik Eläkesäätiö ja Sitra.
  • Tiimi: 10 henkeä, ja kolme uutta henkilöä haussa. Sami Lampinen, toimitusjohtaja ja partneri, Timo Tirkkonen, partneri ja Tuomas Kosonen, partneri.